Pieni hyväkuntoinen hirsiaitta on oletettavasti ollut osa Gubbhusetin ulkorakennuksia (varasto tai puuliiteri). Aitta on kaunis lisä päärakennukseen johtavan ajotien varrella sijaitsevaan puistoon. 1930-luvun kuvista näkyy, että aittaan on kuulunut lisärakennus (luultavasti puuliiteri), joka on myöhemmin purettu.

Kuulopuheiden mukaan rakennusta käytettiin kunnan laitoksessa kuolleiden potilaiden ruumishuoneena ennen vuotta 1928. Gubbhusetin, Ukkojen talon, viimeisten vuosien aikana aittaa käytettiin kanalana.

Aitta entisöitiin kesällä 2014 ja siihen rakennettiin pärekatto rakennusta viimeisten 30 vuoden ajan suojanneen aaltopeltikaton tilalle. Käsittelemättömistä lankuista tehty lattia suoristettiin ja rakennukseen vedettiin sähköt. Aitan takana sijatseva ulko-wc rakennetaan uudelleen vanhojen mittojen mukaan.

Aittaa käytetään kartanon erilaisissa tapahtumissa. Joulumarkkinoiden aikaan se toimii joulupukin postitoimistona.