Kuvaaja: Pirjo Rautio

 

Runsaasti ruusuja, uusia ruusulajikkeita ja Wohlsin oma ruusu! Wohlsin kartanon puutarhayhdistys esitteli ideansa rosariosta 2015. Tänä syksynä Wohlsin rosario saa alkunsa, kun ensimmäiset ruusut istutetaan. Suunnittelutyössä on ollut mukana Suomen ruususeuran työryhmä. Piirustukset on tehnyt maisema- arkkitehti Marja Mikkola MA-arkkitehdeista ja pohja ja istutustyöt ovat suorittaneet kirkkonummelainen viherrakentamisyhtiö Viher Alanor. Valitut ruusut edustavat Suomen oloissa menestyvien eri ruususukujen parhaimmistoa.

Harvinaisten lajikkeiden metsästys

Ruusutarha toteutetaan vaiheittain. Ensimmäinen vaihe käsittää kartanon päärakennuksen edustalla, järven puolella olevien terassien alapuolisen osan. Terassimuurien suojassa oleva rinne on lämmin ja suotuisa kasvupaikka ruusuille. Tälle alueelle on esitetty yhteensä 45 eri ruusulajin tai –lajikkeen istuttamista; yhteensä yli 200 kpl. Ne kuuluvat mm. bourbon-, damaskon-, neidon-, pimpinella-, gallica l. ranskanruusu- ja tarhakurtturuusujen sukuihin. Mukana on myös Hongiston taimiston jalostama Wohlsin oma ruusu, joka on korkea, köynnösmäinen, vaaleanpunainen kerrottu ruusu.

Suhteellisen harvinaisten ruusulajien ja –lajikkeiden saatavuus on ollut haaste – jotkin, Suomessakin jalostetut taimet joudutaan tilaamaan Saksasta ja Liettuasta, missä ruusut ovat suositumpia, joten taimia myös kannattaa viljellä runsaammin. Osa taimista istutetaankin vasta kesällä 2018.

Seuraavassa vaiheessa, 2018-19, nykyisen Wohlsin puutarhaseuran kasvimaan alapuolelle istutetaan uusi ruusukokoelma, joka tulee käsittämään ns. Pohjoismaisten ruusujen alueen. Pohjoismaiden eri ruususeurat ovat nimenneet ruusujensa parhaimmiston edustajat, kukin noin kymmenen eri ruusua, joista istutetaan ruusutarhat kuhunkin Pohjoismaahan.

Ruususasiantuntemusta ovat edustaneet pitkän linjan ruusuharrastajat Inger Kullberg, jolla on oma ruusutarha Kirkkonummella ja Pirjo Rautio, joka hoitaa ja kartuttaa Nurmijärven Klaukkalassa olevan Simolan rosarion ruusukokoelmia. Simolassa on lukuisia Pirjo Raution omia ruusuristeytyksiä, joista osa on saatavilla ruusuihin erikoistuneista suomalaisista taimitarhoista, ja osa viljelyssä mm. Saksassa. Suunnittelutyöryhmän sihteerinä on toiminut Maila Klemettinen, joka on Ruususeuran Helsingin osaston koordinaattori. Hänellä on puutarha Kirkkonummella. Ruusujen viljelyn asiantuntijana työryhmässä on ollut mukana Hongiston taimiston Timo Saarimaa, jolla on vuosien kokemus harvinaisten ruusujen kasvattamisesta omajuurisiksi taimiksi Suomen oloissa. Käytännön piirustusten laatimisesta on vastannut maisema-arkkitehti Marja Mikkola MA-arkkitehdeista. Hän on myös Suomen ruususeuran jäsen, ja hänellä on kokeilupuutarhat Nurmijärvellä ja Kaskisissa.

Wohls Gårdin hallituksen puheenjohtaja Ann-Marie Åberg edustaa myös Säästöpankkisäätiötä ja iloitsee rosariosta:
– Tämä on taas pieni osa Kirkkonummen Säästöpankkisäätiön satsauksesta kotiseutuun ja samalla yksi tapa rakentaa Kirkkonummen imagoa paikkana missä puutarhakulttuuri elää ja voi hyvin. Ruusut kiinnostaa tänä päivänä.